Puu on suomalaisille alkuaine. Havupuiden keskellä kaukana kaikesta on pitänyt pärjätä. Kosteita luolia lämmittivät nuotiot, sivistyksen kasvaessa opittiin tekemään salvokset ja saatiin savupirtit. Tästä se lähti tai jo ennen sitä.
– Aikojen alussa, ennen kuin ihmisiä oli keksittykään, oli kasveja ja puita. Pikkuhiljaa maapallomme sai ilmakehän. Se mahdollisti maanpäällisen elämän syntymisen. Hyvä niin, koska hengittäminen on lajillemme kovin tärkeää. Tulivat pikku Aatamit ja Eevat. Ja heti perään suot, kuokat ja Jussit.
Näin pohtii Näkymä 2016-ympäristötaidenäyttelyn kuraattori Pauli Ahopelto tapahtuman lehdessä, joka ilmestyi paikallislehti Akaan Seudun välissä toukokuussa.
Näkymä järjestetään jo 14. kerran ja pääpaikkana on tänäkin vuonna Nahkialanjärven puisto, mutta muuallakin Näkymään törmää.
Tänä vuonna teemana on puu ja se herätti runsaasti kiinnostusta. Näyttelyyn etsittiin teoksia avoimella haulla. Teosehdotuksia saapui määräaikaan mennessä viitisenkymmentä kappaletta. Ehdotuksista mukaan valittiin teokset 23 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä.
Kaupungin symboli
Näkymä-ympäristötaidenäyttely on Akaan kaupungin symboli. Se on ainoa kulttuuriasia, joka mainitaan muuten niin elinkeinopainotteiseen kasvuun pyrkivässä kaupungin strategiassa. Näkyvyyteen, jopa valtakunnalliseen julkisuuteen, tähdätään Näkymälläkin. Idea näyttelystä on kaupungin taidepiirien vastaus kysymykseen, millä erotumme Suomen kasvukäytävällä.
Kaupungin kilpailevat näkyvyydestä. On jäätävä ohikiitävän matkalaisen tai täällä piipahtajan mieleen, jotta siitä syntyisi halu tulla tänne pysyvästi. Akaan sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella on usein mainittu voimatekijäksemme ja totta onkin, että esimerkiksi kaupunkia halkova moottoritie on meille elämänlanka.
Parhaiten kaupunkia markkinoivat sen asukkaat ja tapahtumat, joita täällä järjestetään. Näkymän osuus kaupunkilaisten henkisen hyvinvoinnin edistäjänä on keskeinen. Tänne joka kesä nousevat teokset puhuttelevat ja voimaannuttuvat meitä sekä kohottavat itsetuntoamme. Olemme ylpeitä Näkymästämme ja odotamme sen avautumista. Akaassa tehdään erilaista.
Järvi ja puisto taidetilana
Näkymä avataan tänäkin vuonna Nahkialanjärven puistossa. Järvestä ja puistosta on 14 vuodessa tullut jo melkoinen taidetila, sillä jokaisesta näyttelystä on sinne lunastettu taideteos. Myös Viialan Haihunkoski on joinakin vuonna ollut Näkymän toinen tyyssija.
Järvi tuo Näkymälle avaruutta ja puisto antaa suojaa. Molemmat elementit houkuttelevat kaupunkilaisia jo liikkeelle ja 1. heinäkuuta avautuva Näkymä vain lisää innostusta.
Järjestävät lupaavat muutakin. Tänä vuonna Näkymä ja teokset levittäytyvät myös laajemmin Akaan alueelle. Teoksiin saattaa törmätä myös yllättävissä paikoissa arkisilla reiteillä, yritysten pihoilla ja katukuvassa. Puuteemateoksilla halutaan tavoitella aistikasta elinpiiriä sekä muokata ympäristöä luovuuden keinoin.
Tuskin maltamme odottaa.
Juha Kosonen